Päivä 24: Kohti Jyväskylää

Tällä kertaa vuorossa oli hieman pidempi päivä. Se alkoi kunnon aamiaisella majatalon ruokailutilassa jonne vein loput mansikatkin tarjolle. Teltta oli jälleen vähän kastunut yön aikana mutta sisäteltta oli kuiva. Aloin olla melko tyytyväinen tuohon Haltin talviasuttavaan pikkutelttaan jonka sateenkestävyys oli 3000 mm, korkein mitä XXL:stä löytyi.

Juoksumatkan pituudeksi oli luvassa lähes 50 kilometriä. Juoksu kulki hyvin kuten myös Helillä jonka kanssa menin yhtä matkaa maaliin asti. Nousua oli yli 900 metriä eli mukavaa vaihtelua pitkin päivää. Reitin kohokohta oli iso sorakasa ja valtava tietyömaa jonka läpi piti puikkelehtia. Lähempänä Jyväskylää mäet alkoivat olla jyrkempiä samoin kuin tien molemmilla sivuilla siintävät vaarat.

Puuppolan paikkeilla näin tien toisella sivulla kolmen lapsen pyöräilevän jyrkkää alamäkeä hurjalla vauhdilla kohti alikulkusiltaa. Säikähdin miten tuolle pienimmälle oikein käy... mutta lapset olivat näköjään tottuneita niihin isoihin mäkiin sillä kohtapuoliin he olivat jo meitä tervehtimässä pyörätien reunalla. Taisivat tietää mikä tapahtuma meillä oli menossa.

Lähempänä maalia alkoi risteyksissä olla liidulla piireltyjä kivoja kannustustekstejä. Kiitos huollon pojat, niistä oli hupia.

Sovimme hyvissä ajoin ennen maalia että juoksemme 50 kilometriä täyteen. Niinpä maalin luona tapahtumaa seuraavilla oli ihmettelemistä kun emme pysähtyneetkään vaan jatkoimme matkaa vilkaisemattakaan maaliin. Hetken kuluttua löntystimme päinvastaisesta suunnasta takaisin naureskellen. Viidenkymmenen kilometrin matkaan kului aikaa 5:58:11.

Pikku kauppareissun jälkeen siirryimme Laajiksen leirintäalueelle. Olin harmissani kun en saanut pystyttää telttaa samaan hintaan asuntoauton viereen. Oli siellä sentään saunomismahdollisuus ja hyvä ruokailutila, vaikkakin sillä kertaa valmistimme ruokaa asuntoautossamme Saksanpojan, Ilveksen Miähen, Markun ja Teemun kanssa. Laajiksessa ollut myös suosittu seikkailupuisto mutta hinnat olivat niin korkeat etten saanut ketään houkuteltua mukaan.

Kuvia, sekä omia että luvan kanssa lainattuja (kiitos Janne, Markku, Heli, Rebekah):

Jani the Ozzy testaa banaanipuhelinta
Lehtinen - Leskelä parivaljakko matkalla
Maisemia oli tälläkin pätkällä
Tunneli nelostien ali
Laajanpuoleinen tietyömaa
Lapset kannustamassa
Kuskien kannustusviestejä
Kivoja tiedotteita tienpinnassa
Maaliin.. ja sen ohi
Laajavuoren seikkailupuisto


Kommentit

Suositut tekstit