Päivä 21: Ukkosta ja S'moreja

Tällä kertaa juoksimme ukkoskuurojen seassa, lähimmät salamat isikivät alle sekunnin päähän eli viereen. Niinpä matkan varrelta ei tullut otettua kovin paljon valokuvia. Kuljimme nelostien laitaa eikä nähtävyyksiä liiemmin ollut. Mäkisyyttä tuli lisää ja peltomaisemat vaihtuivat järvisemmäksi metsämaastoksi. Yksi huomionarvoinen taukopaikka oli Vaskikello, jossa varsinkin paikkaa tuntemattomat juoksijat saivat nauttia erikokoisten suurten kirkonkellojen soittamisesta. Matkaa oli 46 kilometriä johon meillä meni 5:42:16.
Yövyimme seuraavankin yön Emolahden rauhaisalla camping-alueella. Juttelin iltapäivästä Rebekahin kanssa keittokatoksen luona. Hän oli ajatellut tekevänsä Amerkkalaista iltanuotioherkkua nimeltä S'more jos vain saisi porukan koolle. Kaikki tarvittavat ainesosat hän oli kuljettanut Atlantin toiselta puolen. Ilta kului ja vaunukunnat olivat hajaantuneet puuhailemaan omiaan. Rupesi näyttämään että tuleeko niitä S'moreja vai eikö tule. Kyselin huollon pojilta että voisivatko järjestää porukkaa kasaan. Lähdin sitten nuotiopaikalle sytyttelypuuhiin ja lähetin valokuvan Teemulle. Pikku hiljaa nuotiopaikalle alkoi valua väkeä.

S'morejen paistelu oli tunnelmallinen tapahtuma iltanuotiolla vaikka vettä satoikin. Reseptiin kuului Grahamkeksejä, suklaapala niiden väliin ja paahdettu vaahtokarkki joka sulatti suklaan. Suussasulavaa. Lopulta nuotiolle ilmaantui myös Rekka-Raikku, seuraavien päivien etappijuoksija. Tutustuimme häneen paremmin seuraavien päivien aikana juostessa.

Maa oli täynnä sadelammikoita joten telttapaikkaa sai hakea. Perttu ehdotti että ottaisin lainaan muovipressun teltan alle. Tein työtä käskettyä mutta puolen tunnin päästä huomasin että teltan ja muovipressun väliin kertyi vettä monta senttiä. Taiteilin kiireesti pressun pois ja kiitin onneani että sisäteltan pohja oli vedenpitävä ja ehjä.

Kuvia, sekä omia että luvan kanssa lainattuja (kiitos Janne, Markku, Heli, Rebekah):

Vaskikellon kilkautus



Ukkonen tulee lähemmäs

Isompi vaskikello

This is S'more

S'more

And S'more

Näin se valmistetaan

Rekka-Raikku

Kommentit

Suositut tekstit