LUV

Tammikuun alussa moni lähtee lunastamaan sitä uusinta uudenvuoden lupausta. Toisella se on viiden kilon painonpudotus, toisella tipaton tammikuu. Minä olen viime vuosina tehnyt joka kerta saman lupauksen. Olen luvannut liikkua enemmän. Ei välttämättä koko vuoden ajan mutta ainakin tammikuun ensimmäisellä viikolla.

Nivalalainen ultrajuoksija Onni Vähäaho järjestää juoksubloginsa yhteydessä jo kuudetta kertaa Liikkumalla Uuteen Vuoteen (LUV) -tapahtuman johon osanottajat voivat lähettää vuoden ensimmäisellä viikolla liikkumansa ajan puolen tunnin tarkkuudella. Liikunnaksi lasketaan esimerkiksi hiihto, juoksu, pyöräily, luistelu, kävely, sauvakävely, lumikenkäily, uinti, hikijumpat, pallopelit, potkukelkkailu, kuntosali ja laskettelu mutta hyötyliikunnasta kuten lumenkolauksesta, halonhakkuusta, siivouksesta tai muusta sellaisesta ei tässä tapahtumassa kerry tunteja. Blogiin tulee tilasto päivittäin ja kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan Nivalan Liikuntakeskuksen lahjoittamia palkintoja. Osallistujia tapahtumassa on vuosittain muutamia kymmeniä.


 
LUV-nuotiotauko vuonna 2015

Onnin blogi nivala66.blogspot.fi on värittänyt pohjois-suomalaista juoksukulttuuria jo viime vuosikymmenen vaihteesta asti. Se yhdistää ultrajuoksupöhinää ja elämänfilosofiaa hyvällä huumorilla. Blogissa seurataan Onnin omaa harjoittelua ja treenivinkkejäkin löytyy moneen lähtöön. Virallisempia juoksutapahtumia kuten Onnin Kierros ja Pyssymäki Extreme blogista löytyy myös. Onnin Kierros oli vuonna 2012 järjestetty 24-tunnin asfalttijuoksu ja Pyssymäki Extreme on vuosittainen pitkä polkukisa teknisesti erittäin vaativalla reitillä. Niiden lisäksi olen osallistunut muutamaan pienempään blogin kautta järjestettyyn tapahtumaan.

Tämän vuoden LUV-tapahtuma osui pakkasjaksolle. Asetin tavoitteeksi noin 20 tuntia juoksua viikon aikana. Maanantai ja tiistai menivätkin helpolla kaavalla: tunnin lenkki ennen ja jälkeen työpäivän. Keskiviikkona pakkanen nousi 20-30 miinusasteen välille joten siirsin aamulenkin pidennettynä Ouluhalliin. Iltalenkin osalta päädyin erikoiseen ratkaisuun: juoksin sen sisällä. Meillä kotona pystyy juoksemaan ympyrälenkkiä olohuone-keittiö-makuuhuone-pesuhuone-kodinhoitohuone-olohuone. Juoksin reitin ympäri useita satoja kertoja. Yllättävän rankkaa kömpelölle kropalle, suosittelen jos huumori kestää. Olin huolissani että kotiväeltä tulisi satikutia mutta mitä vielä. Hetkisen päästä sain lenkkiseuraa.

Loppiaisviikonlopun aikana sää lauhtui joten päätin kerätä hiukan enemmän juoksutunteja. Perjantaina ja lauantaina sain kokoon neljä ja puoli tuntia molempina päivinä. Nyt sunnuntaiaamuna olen valmistautumassa kolmen tunnin lenkille. Saa nähdä täyttyykö tavoite. Virallisen tuloksen voi tarkistaa jälkeenpäin seurantasivulta: http://nivala66.blogspot.fi/2017/01/luv-seuranta-sivu-2017.html.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit